FCLab Joensuu

FCLab-hanke (Future Classroom Lab) on jalkautunut kaikkiin Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun rakennuksiin. Ensimmäiset innovatiiviset oppimisympäristökohteet sijaitsivat Tulliportin normaalikoulun alakoulussa (syksy 2018), FCLab.lukio-hanke aloitti Tulliportin normaalikoulun lukiossa (syksy 2019) ja perusasteen hankkeen II vaiheessa (syksy 2020) mukaan liittyi myös Rantakylän normaalikoulu. Kehitämme oppimisympäristöjä, opetusteknologiaa ja pedagogiikkaa.

Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoululla aloitettiin keväällä 2017 uuden oppimistilan suunnittelu ja toteuttaminen. Yliopiston vanhaan päärakennukseen, Educaan, entisten tutkijoiden työhuoneiden tilalle, suunniteltiin moderni oppimisympäristö arkkitehdin, sisustussuunnittelijan ja neljän luokanopettajan tiiviissä yhteistyössä.  Suunnittelun ja tilan toteutuksen lähtökohtana oli uudenlaisen, avoimen oppimisympäristön luominen. Tilassa hyödynnetään monipuolisia, digitaalisia ja toiminnallisia opiskelumuotoja ja nämä toimivat perustana pedagogiikan ja toimintakulttuurin kehittämiselle. Tämä MTMP-hanke (Muuttuvat tilat-muuttuva pedagogiikka) toimi kimmokkeena koko koulun oppimisympäristön kehittämiselle. Kehitystyössä FCLab-hanke on ollut keskeisessä asemassa.

Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulussa on useita innovatiivisia oppimisympäristöjä. Tavoitteena onkin kehittää koko koulu FCLab-tilaksi. Toiminnan keskiössä ovat oppimisen vyöhykkeet, joiden määrittelyssä on pyritty tunnistamaan oppimisen kannalta tärkeitä oppimisympäristön ominaisuuksia ja huomioimaan suomalaisen opetussuunnitelman erityispiirteet. Tavoitteena on viedä oppimistilanne sille mahdollisimman otolliseen ympäristöön

Rantakylän normaalikoulu on avoin oppimisympäristö. Koulun rakentamisen lähtökohtana on ollut ”Tulevaisuuden koulu”. Tulevaisuuden koulussa korostuvat teknologia, oppijakeskeisyys, osallisuus, taitopohjaisuus (tulevaisuuden taidot kuten luovuus, vuorovaikutus, yhteistyö, kriittisyys) sekä ilmiöpohjainen oppiminen. FCLab-hankkeen aikana on kehitetty erityisesti tilojen ja pedagogiikan välistä harmoniaa.

FCLab.lukio-hanke on toteuttanut Tulliportin normaalikoulun lukioon opetukseen ja palautumiseen soveltuvan virtuaaliluontoympäristötilan, digitaalisen immersion mahdollistavan monitoimitilan sekä käyttäjien luontosuhdetta ja luovuutta vahvistavia aula- ja käytävätiloja. Hyvinvointiajattelua tukevien toimintamallien, pedagogisten käytäntöjen sekä fyysisten tilojen suunnittelutyössä on mukana koko kouluyhteisö. Viimeisimmät uudistukset liittyvät koulun sydämen (Tuvan) akustiikan parantamiseen.

Tulliportin normaalikoulun alakoulussa on avoin MTMP-tila, jossa opiskelee yksi vuosiluokka neljän opettajan johdolla. Toinen avoin oppimistila on alkuopetuksen Kolmio, joka valmistui syksyllä 2020. Siellä opiskelevat 2. luokkalaiset kolmen opettajan johdolla. Koulun sydämenä toimii oppimaisema, johon on rakennettu tilat tutkimiselle, vaikuttamiselle, syventymiselle, ilmaisemiselle ja luomiselle.

Joensuun tiloissa keskitytään tekemällä oppimiseen. Yksi keskeinen tavoite on oppimisen toimintakulttuuriin liittyvä muutos- ja kehitystyö. Learning Labeja hyödynnetään monimuotoisissa kokoonpanoissa sekä toimintamalleissa. Tavoitteena on tiivis ja monipuolinen yhteistyö.

Erityisinä sisällöllisen kehittämisen kohteina ovat virtuaalitodellisuuden, sekoitetun todellisuuden ja lisätyn todellisuuden pedagogiset sovellukset ja niiden pedagogisen käytön kehittäminen. Tässä kehityksessä painotetaan oppilaan aktiivista sekä yhteisöllistä toimintaa.

Yhteistyökumppaneita otetaan mukaan opetusteknologian, tilavarustelun, tarvikkeiden sekä ohjelmistojen ja opetusmateriaalien tiimoilta.

Ota yhteyttä:

Sampo Forsström, Future Classroom Lead Ambassador
sampo.forsstrom@fclab.fi, puh. +358 50 5696 895

Kimmo Nyyssönen, kimmo.nyyssonen@uef.fi

Teija Paavilainen, teija.paavilainen@uef.fi

Ville Eronen, ville.eronen@uef.fi

Thomas Viik, thomas.viik@uef.fi

Tiina Matveinen, tiina.matveinen@uef.fi