FCLab esillä EDutu!-foorumilla
Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta täyttää 50 vuotta. Juhlavuoden syksyn suurin tapahtuma oli EDutu-foorumi, joka on vuosittainen tapahtuma niin oman tiedekuntamme väelle, muulle tiedeyhteisölle kuin kaikille kasvatuksen ja koulutuksen parissa työskenteleville.
Yksi EDutu-foorumin tapahtumista olivat EduDevelop-messut, joilla esiteltiin Turun yliopiston kasvatus- ja opetusalan ajankohtaista toimintaa. FCLabin esittelypisteellä yleisö pääsi tutustumaan Suomen FCLab.fi-verkostoon ja Turun FCLabin toimintaan.
FCLab herätti yleisössä kiinnostusta. Pisteellä vierailleet opettajat ja rehtorit kertoivat saaneensa käyttökelpoisia ideoita omiin kouluihinsa vietäväksi. Yliopiston tutkijat puolestaan näkivät toiminnassamme mahdollisuuksia tutkimukselliseen yhteistyöhön. Pisteellämme vierailleet vaikuttivat ilahtuneen kiinnostuneilta ja positiivisesti vaikuttuneilta.
Turun FCLab on pyrkinyt aktiivisesti kehittämään menetelmiä tuoda digitaalisuudella lisäarvoa taito- ja taideaineiden opetukseen ja opettajaopiskelijoiden harjoitteluihin. Näistä lisätietoa kyselleiden kanssa meillä oli ilo jakaa artikkelimme keväällä ilmestyneessä FCLabin ja eNorssin yhteisessä julkaisussa: Oppimisymparistojulkaisu IV (enorssi.fi).