DIGITALISAATION EDISTÄMINEN PERUSOPETUKSESSA

Havaintoja viisi vuotta täyttävän Rantakylän normaalikoulun digitaalisuuden kehityksestä Joensuussa

Tuoreen DigiVOO-tutkimushankkeen ensitulosraportin mukaan digitalisaatio peruskouluissa etenee pienin askelin (Oinas ym, 2023). Raportin tulosten mukaan oppilaat käyttävät laitteita edelleen varsin vähän – opetuksen käyttökertoja saattaa olla kuukauden aikana vain muutamia. Digitalisaation käyttö on riippuvainen myös opettajasta ja opettajan taidoista hyödyntää digin mahdollisuuksia osana oppimista. Voinemme siis esittää kysymyksen, pitääkö olla huolissaan, jos peruskoulun digitalisaatio on edelleen tällä tasolla. Toiseksi voimme kysyä, miten saamme perusopetuksen digitalisaatiota edistymään peruskoulun ollessa monella muullakin saralla haasteiden edessä.  

Tässä blogikirjoituksessa avaamme havaintojamme piakkoin viisi vuotta täyttävän Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun Rantakylän normaalikoulun digitalisaation edistämisen taipaleelta. Toivoaksemme teksti avaa sitä, millaista on digitaalisuuden kehitystyö koko koulun uutta toimintakulttuuria kehitettäessä – mitkä tekijät ovat merkityksellisiä ja mitä tulee ottaa huomioon. Lähtökohtanamme on, että oppimisen digitalisaation kenttä on laaja ja hajanainen – sinne on helppo eksyä ja kokonaiskuvaa saattaa välillä olla hankala hahmottaa. Pyrimmekin tiivistämään kokonaiskuvan muutamaan kysymykseen:  

Miksi? Mitä? Millä? Kuka? 

Samalla kun luomme oppimaisemaa viiden kehittämisvuoden ajalta, perehdymme erityisesti siihen, mitä lukuvuonna 22-23 on tehty ja kuinka kehittämistyö tulee jatkumaan – digitalisaation kehittämistyö kun ei ole päättymässä.  

MIKSI? 

Digitaalinen oppiminen on yksi Rantakylän normaalikoulun toimintakulttuurin viidestä peruspilarista. Välissä korona toisaalta vauhditti, toisaalta ehkä myös eriytti kehitystä opettajien välillä. Merkityksellisiä resursseja kehittämistyössä ovat olleet oppilaiden henkilökohtaiset laitteet, 1-2 kokoaikaista TVT-suunnittelijaa, jotka vastaavat laitteiden toimivuudesta ja ohjelmistojen asentamisesta, opettajien osaamisverkostot Suomessa sekä ennen kaikkea koulun oma digipedagoginen tiimi. 

Perusopetuksen opetussuunnitelma asettaa selkeästi yhdeksi laaja-alaiseksi oppimistavoitteeksi tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen. Kyseessä on kansalaistaito, jota ilman ei tämän päivän eikä tulevaisuuden yhteiskunnassa välttämättä selviä. Tavoitteen riittävä saavuttaminen on merkityksellistä tasa-arvon toteutumisen kannalta. Uudet lukutaidot -kehittämisohjelma toi tarpeellisen lisän Perusopetuksen opetussuunnitelmaan antamalla perusopetukselle yhtenäiset tavoitteet ja sisällöt, joilla taattaisiin tasa-arvoinen digitaalinen osaaminen kaikille oppilaille. Suomen normaalikouluissa kehittämisohjelman tavoitteista on edelleen johdettu normaalikoulujen tietostrategia (ks. https://enorssi.fi/tvt/materiaalit-ja-linkit/), jossa selkeästi asetetaan vuosiluokkaistetut tavoitteet digitaalisissa taidoissa edistymiselle. Lukuvuosi 2022–2023 on ollut tietostrategian jalkauttamisen ensimmäinen vuosi. Digistrategian tavoitteissa edistymistä seurataan sekä opettajan että oppilaiden toimesta, tähän Qridin digitaaliselle alustalle toteutettu Digipassi tarjoaa helppokäyttöisen kanavan.    

MITÄ? MITEN? 

Tärkeää olisi muistaa, että puhuttaessa koulutuksen digitalisaatiosta, täytyy meidän itse laitteiden ja luokkaan tuotavan teknologian lisäksi muistaa puhua myös pedagogiikan muutoksesta, jonka laitteet tuovat tullessaan (Pettersson, 2021). DigiVOO-tutkimuksen (Oinas et al, 2023) mukaan digiä hyödynnetään yhä usein lähinnä tiedon etsimiseen ja kertaamiseen sekä tietovisoihin. Selvityksessä todetaankin, että digitaalisuutta ohjaava pedagogiikka ei ole kehittynyt vastaamaan opetussuunnitelman ajatusta aktiivisesta ja yhteistyössä toimivasta oppijasta. Myös digitaalisessa oppimisessa tulisi oppilaan opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti olla aktiivinen toimija, asettaa oppimiselleen tavoitteita ja arvioida niiden toteutumista sekä tehdä yhteistyötä muiden kanssa.  

Mitä laitteilla sitten tehdään? Digitaalisuuden monipuolista hyödyntämistä kuvaava SAMR-malli (ks. Esim. Terada, 2022) ohjaa opettajaa muistamaan eritasoiset tavat hyödyntää teknologiaa osana opetusta. Tavoitteena olisi ainakin välillä päästä tasolle, jossa digitaalisuuden kautta saavutetaan jotakin sellaista, mikä ei ilman digitaalisuutta olisi mahdollista. Digitaalisuus voi myös tukea vahvasti luovaa tuottamista ja tarjota mahdollisuuksia linkittyä koulun ulkopuoliseen elämään. Kuvallisen kulttuurin korostuminen ja monimediainen tuottaminen ovat osa tämän päivän lasten ja nuorten elämää. Nämä voi sitoa innostavaksi osaksi muuta opetussuunnitelman mukaista oppimista.  

Digitalisaation edistyessä laitteet eivät varsinaisesti enää ole suuri oppimisen kohde vaan oppimisen mahdollistaja ja oppimisprosessien tukija. Kysymys kuuluukin, kuinka laitteita ja perusohjelmistoja käytetään monipuolisesti tukemassa erilaisten oppijoiden erilaisia oppimisprosesseja. Tähän meillä ei Suomessa vielä ole suuresti valmiita prosessikuvauksia tai valmiita oppimateriaaleja, joten paljon jää opettajien itsensä vastuulle. Yksi valmis esimerkki tähän suuntaan ovat Otavan oppimateriaalien tuottamat monialaiset oppimiskokonaisuudet. Tänä lukuvuonna Otavan johdolla haastettiin myös opettajaopiskelijoita suunnittelemaan uusi oppimiskokonaisuus perustuen Tulevaisuustaidot (ks. https://issuu.com/enorssi/docs/sirius_4_2022) -työpajaan. Rantakylän normaalikoulussa on myös aktiivisesti kehitetty ajatusta Tuottajalähtöisestä ilmiöoppimisesta (ks. https://express.adobe.com/page/UJHASrjH0yfds/).  

MILLÄ? 

Digitalisaation edistymiselle on kasautunut arjen työssä monia esteitä. Ensimmäinen haaste on yleensä laitteiden määrä suhteessa oppilaisiin. Kun edistetään uusia ratkaisuja ja muokataan pedagogiikkaa, pitäisi myös jostakin vanhasta osata luopua. Tätä kautta saadaan vapautettua digitaaliselle oppimiselle myös aikaa. Digitaalisuuden ja oppikirjojen vastakkainasettelu kuitenkin lienee turhaan, niitä voidaan edelleen hyödyntää rinnakkain.  

Kun tutkimuksessa ja mediassa puhutaan digitaalisuuden haitoista ja hyödyistä, olisi tärkeää erotella milloin puhutaan aidosta oppimiskäytöstä ja milloin taas välillä haitalliseksikin koituvasta viihdekäytöstä ja milloin puolestaan näiden sekoittumisesta. Koulun olisi pystyttävä tarjoamaan oppilaille oppimiskäyttöön laitteet, joilla työskentelyä eivät häiritse sosiaalisen median kanavat ilmoituksineen ja joilla voi opiskella koulussa aina tarpeen mukaan ja joilla voi jatkaa opiskelua myös kouluajan ulkopuolella. Laitteiden hallinnan tulisi olla järjestetty ammattimaisesti ja tukea laitteiden toimivuuden takaamiseen tulisi olla helposti saatavilla.  

Oppilaitoksen laitevalinta ohjaa myös käyttöä – tai ehkä pikemminkin taustalla olevan pedagogiikan pitäisi ohjata laitevalintaa. Kun merkittävänä pedagogiikkaa ohjaavana tavoitteena on luova ja monimediainen tuottaminen, on oma iPad tätä työtapaa hyvin tukeva ratkaisu. Jos tavoitellaan enemmän tekstipohjaista ilmaisua, on kannettava tietokone kenties parempi vaihtoehto. Kuitenkin molemmilla voi tehdä molempia ja myös oppilaan näkökulmasta monipuolinen osaaminen on tavoiteltavaa.  

Käytössä olevien applikaatioiden ja ohjelmistojen määrän ei tarvitse olla päätä huimaavan suuri. Pikemminkin vähemmän on enemmän ja syvemmin – silloin oppilaiden aika ei mene uuden ohjelmiston harjoitteluun, vaan oppimisresurssia kohdistuu oppimisen kannalta merkitykselliseen asiaan. Joensuun normaalikouluissa on muutaman vuoden ajan ollut käytössä oppilaan digitaalisen ekosysteemin kompassi, joka ohjaa käyttöä ja opettajien valintoja.  

KUKA? 

Merkityksellinen tekijä digitaalisuuden edistämisessä on opetushenkilöstön osaaminen ja sitoutuminen yhteiseen kehittämiseen. Suomalaista peruskoulua haastetaan monesta suunnasta ja moni opettaja saattaa kokea muut arjen haasteet merkityksellisempänä. Usein digikoulutukset ovat irrallisia, parin tunnin koulutuksia johonkin tiettyyn ohjelmaan tai laitteistoon liittyen. Opettajien kontolle jää, miten opittu integroituu opetukseen. Huomiota tulisi yhä enenevissä määrin kiinnittää laajempaan pedagogiseen muutokseen ja oppilaan digitaalisen oppimiskokemuksen kokonaisvaltaiseen ja yhtenäiseen kehittämiseen. Osana Itä-Suomen yliopistoa Rantakylän normaalikoulussa opettajien on ollut mahdollista kouluttautua Digitaalisen oppimisen ja opettamisen erikoisasiantuntijoiksi DigiErko (ks. https://digierko.fi) -koulutuksen kautta ja päivittää näin omaa osaamistaan.  

Joensuun ja Rovaniemen normaalikouluissa on kuluneena vuonna yhteistyössä Atean kanssa käynnistetty myös pitkäkestoinen Uusi oppiminen -koulutus, jossa tuetaan opettajien osaamista ohjelmistojen monipuoliseen ja luovaan käyttöön sekä pedagogiseen kehittämiseen. Samalla on kehitetty ja jaettu yhteistyössä ideoita, miten opittua voitaisiin hyödyntää eri oppimiskonteksteissa. Vertaisoppiminen ja osaamisen jakaminen työyhteisön sisällä on mahdollista, kun kaikilla on jaettu ymmärrys yhteisestä laajemmasta päämäärästä ja myös samanlaista osaamista. Vaikka opettajan ei tarvitse kaikkea digitaalisuudesta osata ja ymmärtää, täytyy hänellä kuitenkin olla ajatusta siihen, millä tavoilla digitaalisuutta voidaan hyödyntää monipuolisesti osana oppimista. Muuten digitalisaation hyödyntäminen latistuu helposti tiedon siirtämiseksi paikasta toiseen eikä siitä oteta irti kaikkia sen tuomia mahdollisuuksia. Esimerkiksi multimodaalinen tuottaminen, yhdessä työstettävät dokumentit, analytiikan tarjoamat mahdollisuudet oppimisen seurantaan sekä immersiivisyys tarjoavat kaikki motivoivia ja innostavia lisiä oppimiseen. 

Normaalikouluilla koulutetaan myös tulevaisuuden opettajia. Harjoitteluissa he saavat usein ensimmäistä kertaa kosketusta siihen, kuinka digitaalisuus on osa peruskoulun oppimista. Opiskelijat joutuvat ottamaan paljon haltuun lyhyessä ajassa. Tulevaisuuden opettajien digitaalinen osaaminen kehittyy suunnitelmallisesti harjoittelu kerrallaan – lähtien valmiiden materiaalien hyödyntämisestä, päätyen digitaalisuuden ja teknologian tarjoamiin oppimiselämyksiin.  

LOPUKSI 

Opettajien digipedagogista osaamista ja sen kehittymistä kuvataan usein TPACK-mallin avulla (ks.esim. Valtonen ym., 2020). Mallin idean voisi tiivistää vaikkapa seuraavaan yksinkertaistettuun yhtälöön:  

Opettajan digipedagoginen osaaminen = pedagogiikka + opetettava asia + laitehallinta  

Onnistuakseen tämä yhtälö tarvitsee paljon myös opettajan omaa motivaatiota, yhteisön kannustusta ja jaettuja ideoita. Yhteisötasolla onnistumista edistää näkemyksemme mukaan yhteinen, jaettu tavoite sekä toimintaa koko yhteisötasolla ohjaava, tietoisia tavoitteita asettava taho sekä päämäärien sekä onnistumisen säännöllinen arviointi. Yhtälö ei ole helppo eikä nopea, mutta edistyy askel kerrallaan.   

Teija Paavilainen ja Kimmo Nyyssönen
FCLab.fi Rantakylän normaalikoulu 

LÄHTEET

Oinas, Sanna ym. 2023. Digitalisaation vaikutus oppimistilanteisiin, oppimiseen ja oppimistuloksiin yläkouluissa: Kansallisen tutkimushankkeen ensituloksia suosituksineen. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/145615 Viitattu 2.5.2023.  

Pettersson, Fanny. 2021. Understanding digitalization and educational change in school by means of activity theory and the levels of learning concept. Education and Information Technologies, 26(1), 187–204. https://doi.org/10.1007/s10639-020-10239-8  

Terada, Youki. 2020. A Powerful Model for Understanding Good Tech Integration.  

https://www.edutopia.org/article/powerful-model-understanding-good-tech-integration/ Viitattu 2.5.2023. 

Valtonen, Teemu & Kyllönen, Mari & Kontkanen, Sini & Pöntinen, Susanna & Kukkonen, Jari & Sointu, Erkko. (2020). TPACK – Työkaluja digimaratonille. Kasvatus-lehden katsausartikkeli. Kasvatus 2/2020.